torstaina, huhtikuuta 14, 2011

Yrittäjyyttä ja yliopistoa

Viimeinen vaaliviikko osoittaa, että me ehdokkaat elämme jonkin ihmeellisen sisäisen voiman varassa – ulkoiset edellytykset ovat kiikunkaakun, valvottujen öiden, kaiken juoksemisen, runsaan ja vuolaan ajattelemisen, poikkeuksellisen runsaan kommunikaation ja vuorivaikutuksen uuvuttamia. Näen Kolmen Sepän patsaalla, Asema-aukiolla ja lasipalatsin päädyssä horjuvia, mutta kestohymyileviä ehdokaskollegoja esitepino kädessään. Viimeisiä vedellään täysillä.

Itse olen pohtinut aika lailla yrittäjyyttä, sen muodostumista ja tulevaisuutta – tässä maassa. Minulla on unelma: parempi ja terveellisempi elämä, hyviä lähipalveluita ja katuseurallisuutta kaikkialle Suomeen. Moni meistä haluaa toteuttaa unelmansa eli perustaa kahvilan tai ravintolan, avata wellness-palvelun tai tuottaa kulttuurin osaamista. Suomalainen ruoka, design ja puutyön taidot kaipaavat uudenlaista kansainvälistä tuotteistamista. Mikroyrittäjyys on 2000-luvun työtä.

Huomisen työ on yhä enemmän yrittämistä maaseudulla ja kaupungeissa. Helsingissä palvelualojen osuus työpaikoista on jo 85 %. Valtaosa on mikroyrityksiä, jotka työllistävät alle viisi henkilöä. Tässä maassa tarvitaan yrittäjien luovuutta ja asenteiden muutosta. Verotuksen on oltava riskinottoa palkitsevaa. Uusia yrittäjäsukupolvia tulee rohkaista vaihdoksiin, kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Mikroyrityksistä on kasvanut menestystarinoita, kärjessä naapurin IKEA. Tarvitaan innovaatiokannustimia ja apua tuotekehitystyöhön. Yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä sosiaaliturvaa on parannettava. Siirtymä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä on tehtävä helpommaksi. Virkamieskoneiston on helpotettava itse tekemiseen perustuvaa yrittäjyyttä. Kioskikahvilat ja munkinpaistajat ovat tosityötä jo tänään.

Yliopistoa puolustettiin tiistaina Uudella Ylioppilastalolla, kun julkistettiin raportti Yliopisto on paikka kriittiselle vuoropuhelulle. Raporttimme syntyi tällaisen vuoropuhelun tuloksena. Raporttia oli valmistelemassa eri tieteenalojen ja eettis-poliittisten katsantokantojen edustajia ja opiskelijoita. Raportilla on ensisijaisesti kolme tarkoitusta:

Ensinnäkin vastata teknologiateollisuuden innovaatiotyöryhmän viimeaikaiseen raporttiin ja muihin ”strategisen huippuosaamiseen keskittymiä” vaativiin esityksiin osoittamalla, että samanlaisella esitystyylillä voidaan paljon uskottavammin argumentoida omaehtoisen ja vapaan
yliopiston puolesta;

Sitten ryhmäläiset haluaisivat vaikuttaa tuleviin hallitusneuvotteluihin ja niiden julkisiin taustakeskusteluihin selkeällä ja jykevällä puheenvuorolla, joka sisältää myös konkreettisia ehdotuksia; sekä näyttää suuntaa ja luoda visiota 2000-luvun vapaasta, edistyksellisestä ja maailmanlaajuista vastuuta kantavasta yliopistosta.

Raportin on allekirjoittanut joukko merkittäviä yliopistolaisia Suomea. Raportin varsinaiset laatijat ovat: Pertti Ahonen, Antti Jauhiainen, Solja Kovero, Riitta Matilainen, Vesa Oittinen, Heikki Patomäki, Panu Raatikainen, Martina Reuter, Jan Rosenström, Thomas Wallgren, Sampo Villanen. Itse olen ollut hyvin peesissä.

Siis: yliopisto ja pieni yrittäjyys. Kunpa nämä kaksi olisi politiikanteossa yhdistettävissä osaksi paremman tulevaisuuden yhteiskuntaa!

Tunnisteet: , ,