Yrittäjyyttä ja yliopistoa

Viimeinen vaaliviikko osoittaa, että me ehdokkaat elämme jonkin ihmeellisen sisäisen voiman varassa – ulkoiset edellytykset ovat kiikunkaakun, valvottujen öiden, kaiken juoksemisen, runsaan ja vuolaan ajattelemisen, poikkeuksellisen runsaan kommunikaation ja vuorivaikutuksen uuvuttamia. Näen Kolmen Sepän patsaalla, Asema-aukiolla ja lasipalatsin päädyssä horjuvia, mutta kestohymyileviä ehdokaskollegoja esitepino kädessään. Viimeisiä vedellään täysillä.

Itse olen pohtinut aika lailla yrittäjyyttä, sen muodostumista ja tulevaisuutta – tässä maassa. Minulla on unelma: parempi ja terveellisempi elämä, hyviä lähipalveluita ja katuseurallisuutta kaikkialle Suomeen. Moni meistä haluaa toteuttaa unelmansa eli perustaa kahvilan tai ravintolan, avata wellness-palvelun tai tuottaa kulttuurin osaamista. Suomalainen ruoka, design ja puutyön taidot kaipaavat uudenlaista kansainvälistä tuotteistamista. Mikroyrittäjyys on 2000-luvun työtä.

Huomisen työ on yhä enemmän yrittämistä maaseudulla ja kaupungeissa. Helsingissä palvelualojen osuus työpaikoista on jo 85 %. Valtaosa on mikroyrityksiä, jotka työllistävät alle viisi henkilöä. Tässä maassa tarvitaan yrittäjien luovuutta ja asenteiden muutosta. Verotuksen on oltava riskinottoa palkitsevaa. Uusia yrittäjäsukupolvia tulee rohkaista vaihdoksiin, kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Mikroyrityksistä on kasvanut menestystarinoita, kärjessä naapurin IKEA. Tarvitaan innovaatiokannustimia ja apua tuotekehitystyöhön. Yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä sosiaaliturvaa on parannettava. Siirtymä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä on tehtävä helpommaksi. Virkamieskoneiston on helpotettava itse tekemiseen perustuvaa yrittäjyyttä. Kioskikahvilat ja munkinpaistajat ovat tosityötä jo tänään.

Yliopistoa puolustettiin tiistaina Uudella Ylioppilastalolla, kun julkistettiin raportti Yliopisto on paikka kriittiselle vuoropuhelulle. Raporttimme syntyi tällaisen vuoropuhelun tuloksena. Raporttia oli valmistelemassa eri tieteenalojen ja eettis-poliittisten katsantokantojen edustajia ja opiskelijoita. Raportilla on ensisijaisesti kolme tarkoitusta:

Ensinnäkin vastata teknologiateollisuuden innovaatiotyöryhmän viimeaikaiseen raporttiin ja muihin ”strategisen huippuosaamiseen keskittymiä” vaativiin esityksiin osoittamalla, että samanlaisella esitystyylillä voidaan paljon uskottavammin argumentoida omaehtoisen ja vapaan
yliopiston puolesta;

Sitten ryhmäläiset haluaisivat vaikuttaa tuleviin hallitusneuvotteluihin ja niiden julkisiin taustakeskusteluihin selkeällä ja jykevällä puheenvuorolla, joka sisältää myös konkreettisia ehdotuksia; sekä näyttää suuntaa ja luoda visiota 2000-luvun vapaasta, edistyksellisestä ja maailmanlaajuista vastuuta kantavasta yliopistosta.

Raportin on allekirjoittanut joukko merkittäviä yliopistolaisia Suomea. Raportin varsinaiset laatijat ovat: Pertti Ahonen, Antti Jauhiainen, Solja Kovero, Riitta Matilainen, Vesa Oittinen, Heikki Patomäki, Panu Raatikainen, Martina Reuter, Jan Rosenström, Thomas Wallgren, Sampo Villanen. Itse olen ollut hyvin peesissä.

Siis: yliopisto ja pieni yrittäjyys. Kunpa nämä kaksi olisi politiikanteossa yhdistettävissä osaksi paremman tulevaisuuden yhteiskuntaa!

Yrittäjyyden ylistys ja kerjäläiset

Viime vuonna tuli matkusteltua aika lailla, peräti kolmella mantereella: Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa. Aasiaksi saataneen laskea pieni piipahdus syksyisellä Istanbulin-matkalla Bosporin-salmen yli Aasiaan, tai Aasian puolelle. Matka oli lyhyt ja salmi kapea, mutta yksi kävi selväksi. Turistien kimppuun käytiin Aasian puolella paljon hereämmin kuin Euroopassa, entisessä Konstantinopolin urbaanimassa osassa, vaikka kyllä sielläkin matkailijalta rahat pois osattiin ottaa…

Niin tai näin, mikä on oikeaa elämää? Nähtyäni kengänkiillottajan Chicagossa, kerjäläisäidin Delhissä, mattokauppiaat Tunisiassa, basaarinpitäjät Dubaissa, rihkamantyrkyttäjät Bogotassa ja yksityiset taksihuijarit Pietarissa voin vain sanoa: yrittäjyys on ihmisellä veressä. Jopa kurjimmalla rangaistus- tai keskitysleirillä ihminen pitää kiinni viimeiseen asti omastaan, pienestä esineestä, vaatteesta, ruokamurusesta, jonka voi vaihtaa, jolla voi käydä kauppaa tai tienata. Toissa jouluna luin 1930-luvulta päivitetyn kirjan suomalaisen Olavi Veltheimin painajaismaisista vaiheista Neuvosto-Venäjän työleireillä. Olennaiseksi selviytymisstrategiaksi nousi se, että sai pitää kiinni jostain omasta, omaisuudestaan. Sillä oli vaihtoarvoa, joka saattoi pelastaa hengen.

Euroopan ulkopuolella yrittäjyys ja köyhyys liittyvät yhteen. Me vauraampien asuinsijojen asukit koemme epämiellyttävänä ja tungettelevana tinkimisen, katukauppiaat ja ”mitä vain haluat ostaa” –myyjät. Emme näe siinä taistelua elintilasta ja elämästä – ihminen, joka on hädässä, joutuu olemaan nokkela, röyhkeä ja päällekäyvä. Samalla, juuri näin toimien ihminen voi olla parhaimmillaan luova ja innovatiivinen. Ja tietenkin, se kaikki on toisen kustannuksella ja vastuulla. Oma vika on, jos tulee höynäytetyksi!

Me valtiota rakentavat kansat emme ole oikein osanneet sisäistää yrittäjyyden suurta eetosta ja autuutta. Vaikka näilläkin nurkilla on pyörinyt laukkuryssiä ja nappikauppiata, veitsenteroittajia ja katusoittajia, olemme jotenkin huonoja kohtaamaan ihmisen rahanansainnassa kadulla tai torilla. Me luterilaiset olemme moralisteja, emme pragmaatikkoja. Siksi katujen ikiaikaiset ammatit, kerjääminen ja prostituutio, herättävät täällä pahennusta… ja halun toimia ”oikein”, saattaa kohde kaidalle tielle, opintojen ääreen tmv. Tästä oiva esimerkki on helsinkiläisten suhtautuminen kaduilla avoimesti kerjääviin romanialaisiin. Vaikea kysymys, mutta en ole varma, että sosiaalivaltion moraalinen onnikoodisto on sittenkään ainoa ratkaisu Itä-Euroopan varallisuuseroihin.

Eurooppa on viimeisen 20 vuoden aikana saanut elää historian kapitalistisinta aikaa. Vaurautta on ollut jakaa erityisesti Venäjällä ja eräissä arabimaissa. Vanhat virkamieseliitit ja sivistyneistöryhmät ovat saaneet rinnalleen rahantekokoneet ja pääomanpyörittäjät. Vielä jään kaipaamaan rahavaltaan liittyvän sivistysporvariston nousua ja siihen liittyvien eettisten arvojen ja kohtuullisuutta korostavan elämäntavan paluuta. Unelmia on hyvä olla…meillä jokaisella!