Palolaitos juhlii ja Helsinki hurraa!

Tänään vietetään Helsingin kaupungintalolla erään pääkaupungin vanhimman ja arvostetuimman viraston, palolaitoksen, juhlaa. Sataviisikymmentä vuotta sitten jäsenneltiin Helsingin hajanainen tulopalojen torjunta palotoimeksi, ja menestystarina oli valmis. Yksiköstä kasvoi persoonallinen, hurtilla huumorilla höystetty kunnallinen laitos, joka koko historiansa aikana on tuottanut alan esikuvallisuutta ja ykkösosaamista Suomeen. Tästä kaikesta kerrotaan maanmainiossa palo- ja pelastustoimen historiassa Kun jotain sattuu, jota ovat olleet muun muassa tekemässä nuoret ja lahjakkaat tutkijat Outi Ammuja ja Samu Nyström.

Laitoksen merkittävyyttä sopii käydä ihailemassa Erottajan palokunnantalossa. Kun seisomme paloaseman tornissa, edessä avautuu koko kaupunki. Vakinaisen palokunnan ensimmäinen talo oli aikansa mittapuussa suuri ja suurenmoinen hanke, kuten palo- ja pelastustoimen mainiosta historiasta voimme lukea. Arkkitehti Theodor Höjer suunnitteli rakennuksen 1880-luvulla, kuten Helsingin tuolloiset herrat halusivat: ilmentämään suuriruhtinaskunnan kasvavan pääkaupungin henkeä ja identiteettiä.

Palomestari Waenerberg oli vuonna 1885 käynyt opintomatkalla Saksassa, jossa hän oli oppinut, miltä kunnalliset keskusrakennukset näyttivät: niiden tuli erottua maisemastaan, kuten Berliinin kuuluisa Rotes Rathaus. Uuden mahtiryhmän, porvariston, makumaailmaa myötäili goottilainen tyyli, joka oli vastareaktio keisarilliselle empirelle ja aristokraattiselle klassisimille. Tiili sopi ilmentämään kaupunkien keskiryhmien makumaailmaa; tiili oli pidetty rakennusmateriaali maissa, jossa oli historiallisia kaupunkeja, heikko esivalta ja vahva porvaristo: Alankomaat, Tanska, Englanti.

Vaikka kaupunginvaltuusto perinteensä mukaan piti kustannuksia liian korkeina, saatiin Helsinkiin rakennus, joka kelpasi kunnallisen itsehallinnon symboliksi, oman kaupungintalon pohjustukseksi. Kun palokunnan talon valmistui 1891, elettiin Helsingissä vahvan väestönkasvun ja kaupunkitoimintojen modernisoitumisen aikaa. Yksityinen puhelinverkko oli saatu valmiiksi vuonna 1882 ja ensimmäiset hehkulamput syttyivät kaksi vuotta myöhemmin.

Helsingin Työväenyhdistys aloitti toimintansa 1880-luvulla. Hotelli Kämp avattiin 1887 ja taidemuseo Ateneum kaksi vuotta myöhemmin. Ensimmäinen naismaisteri valmistui yliopistosta vuonna 1882, ja naisliike järjestäytyi pian tämän jälkeen. Hevosvetoinen omnibussiliikenne alkoi Helsingissä vuonna 1888. Taloudellisen, teollinen ja sosiaalinen toimeliaisuus tuntui kaikkialla; Helsingissä kaavoitettiin, rakennettiin ja tuotettiin uutta kaupunkitilaa ennen näkemättömällä vauhdilla.

Kaupunkitoimintojen eurooppalaistumisen suuri murrosvaihe sijoittuu 1800-luvun lopulle, muuttoliikkeen, industrialismin ja liikenteen kasvuvaiheeseen. Helsinki alkoi nyt kasvaa nopeammin kuin muut kaupungit Suomessa. Vuonna 1888 valtionhallintoon perustettiin erillinen kauppa- ja teollisuustoimituskunta. Samaan aikaan Suomi valmistautui esittäytymään omassa osastossa Pariisin maailmannäyttelyssä (1889).

Teollisuus, rautatiet ja satamat nousivat modernin kaupunkielämän tunnuksiksi niin Helsingissä kuin muissakin Euroopan suurkaupungeissa. Suurkaupungistuminen merkitsi sosiaalisen rakenteen monipuolistumista. Asutus alkoi levitä kantakaupungin ulkopuolelle, ja uudet kaupunginosat alkoivat saada toisistaan poikkeavia luonteenpiirteitä. Etelä-Helsinkiin, Esplanadin-puiston ympärille, kasvoi moderni, porvarillinen ja urbaani city-alue. Siitä kehittyi kaupungin laajenevan kauppiasporvariston toiminnan näkyvin ja varhaisin alue. Oli luontevaa sijoittaa palokunnan talo tänne tuntumaan.

Erottaja on sen sortin komea maanmerkki, että sieltä käsin voi julistaa: onnea, että meillä on vahva palotorjunnan kulttuuri Helsingissä1