Suviaatoksia ja agri-historiaa

Viikonlopulla avasin Sysmän Suvisoiton musiikkitapahtuman Sysmän torilla. Väkeä oli paikalla mukavasti, ilma heleän helteinen ja taiteellinen johtaja Minna Pensola oli hyvässä vedossa. Puhuin musiikista ja yhdessä tekemisestä ilon lähteenä, talkootyön suuresta merkityksestä ja kulttuurista yhteisöllisenä tunnuksena. Hiljaa mielessäni mietin, että luojalle lykkyä, kun on vielä olemassa Sysmän kaltaisia paikkakuntia. Sivistys on täällä vielä arvossaan, taitelijoilta kunnioitetaan ja kylän väki osallistuu riemulla yhteisiin tapahtumiin. Tällä viikolla musiikkia, tulevaa viikonloppua vietetään kirjan merkeissä.

Siksi minä viihdyn täällä, Sysmässä ja Itä-Hämeessä. Ympärillä ei ole vain luontoa ja idyllistä kansallismaisemaa vaan vuosisataista agri-historiaa. Painopiste sanalla historia.. Itse ymmärsin vasta taannoin Australiassa ja Yhdysvalloissa, mitä merkitsee se, että yhteisöllisessä muistissa on keskiaikaa, renessanssia, uskonpudistusta, barokkia jne. Se merkitsee suhteellisuudentajua ja maltillisuutta. Nämä muuten ovat Euroopan valttikortteja globaaliaikana, vankka usko siihen, että tämä tässä kestetään tänään, kun on menneisyydessä kestetty sodat ja hirmuhallinnot, mustat rutot, vallankumoukset ja nälänhädät. Ja paljon muutakin.

Agri-historiaa, siis? Kaupunkilaisena olen maaseudun ja maanviljelyn vankkumaton kannattaja. Miten muuten voisi ollakaan? Me kaupunkilaiset olemme täydellisen riippuvaisia maanviljelyn tuotoksista, ja se on kunnioittavan suhtautumiseni lähtökohtana. Ruokaa pöydälleni mieluiten läheltä ja hyvälaatuisena. Se edellyttää pienoisia uhrauksia kansakunnalta. Olen valmis tukemaan maaseutua ja maanviljelyä. Haluan puolustaa suomalaista talonpoikaa meillä ja muualla. Enkä puolusta maanviljelyä vain poliittisista syistä, vaan haluan, että tässä maassa on elämää kehä III:n ulkopuolella. Että jotain jää jäljelle vuosisataisesta kulttuurimaisemasta, jossa viljavat pellot, talonpoikaistalot ja tiet risteilevät kerroksittain ja ovat tuottaneet tähän maahan vaurautta, vakautta ja kulttuuriin jatkuvuutta.

Suvisoiton avajaisissa aatokset palasivat 10 vuoden takaiseen aikaan, kun itse johdin Suvisoiton tukiyhdistyksen hallitusta yhdessä taiteellisen johtaja Petteri Salomaan kanssa. Meillä oli hauskaa, se on kai sanomattakin selvää. Järjestin joka kesä ns. latokeskusteluja, joiden aiheet poimin urbaanin ja ruraalin välimaastosta: lehmä, leipä, metsä, vesi, peruna. Teemoja pohtivat kanssani sekä paikkakunnan merkkihenkilöt että persoonallisuudet kansakunnan kaapin päältä, joukossa Laila Hietamies, Aki Kaurismäki, Matti Klinge, Staffan Bruun, Pirkko Kolbe, Juha Sihvola, Jari Ehrnrooth, Jyrki Nummi , Pirjo Kukkonen, M. A. Numminen jne. Positiivista palautetta tuli rutkasti paikallisilta, osoittaen oikeaksi ajatukseni siitä, että maaseudun ja kaupungin välillä on enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia.

Ilman maaseutuymmärrystä – tulkintani mukaan - olemme kansakuntavajaita. Sysmässä sen parhaiten näkee. Tämän vanhan suurpitäjän alueelta on lähtenyt moni etelään, opintielle, töihin, parempaa elämää haukkaamaan. Ja moni on palannut takaisin, useimmat meistä mökkiläisinä tai vapaa-ajanvieton myötä. Life-line on silti olennainen, ja avaa suomalaisen säätykierron ominaispiirteitä. Siksi Sysmäkin kirkonkylässä oppikoulu sijaitsee keskeisellä paikalla ja leimaa kirkonkylän silhuettia. Koulutus on mahdollistaja ja voimavara, jonka jälki tuntuu vuosikymmenestä toiseen. Kyläkouluista täällä tapellaan viimeiseen asti.

Tänä suvena sopii pohtia muutakin politiikkaa. Raskaan kevään jälkeen maahan saatiin hallitus – mutta miksi ei tunnu lainkaan kivalta? Politiikan eurooppalainen pyörremyrsky pyyhki lopulta Suomeen ja sai maan hetkeksi sekaisin. Mielikuvat, kielikuvat ja ulkonäköasiat nousivat politiikan keskiöön ja tempaisivat mukaansa. Yhden aatteen kansa taipui perussuomalaisten imuun, samalla voimalla kuin aikaisemmin oli taipunut vihreiden, vasemmiston tai oikeistoradikaalien imuun. On vaikeaa elää sanomatta ”j-sanaa”, mutta teen parhaani ja taistelen ajan henkeä vastaan. Valistuneen kansalaisen on velvollisuus pitää monta ovea auki ja säilyttää suhteellisuudentaju. Historia osoittaa, että Suomi on parhaimmillaan konsensusmaa. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Virkistävää kesää kaikille! Palaan ruutuun elokuussa!