Klassisen musiikin kesätapahtuma pääkaupunkiin
Kaupungeista puhutaan näyttämöinä tai
tapahtumapaikkoina; viittaus pitää sisällään olennaisen piirteen urbaanista
katuelämästä. Katu ja kaduilla tapahtuvat kohtaamiset erottavat kaupungin
muista yhteisömuodosta, ennen kaikkea maaseudusta ja kylistä. Kaupunki on
sosiaalisen toimeliaisuuden teatteria ja urbaanin elämän mittari on kaduilla
liikkuvaa ihminen. Kaduilla tapahtuu kaupunkilaisen identiteetin rakentuminen,
suhteen luominen ympäristöön ja toisiinsa.
Helsingissä uudeksi kaupunkikulttuurin mittariksi on muodostunut festivaalien ja katutapahtumien määrä. Superviikonloppu koettiin kesäkuun päätteeksi, kun rannoilla ja puistoissa sekä toreilla ja turuilla koettiin tuskaa, rock-the-beach-partya ja lukuisia kaupunginosatapahtumia. Ilahduttavaa, että väkeä oli runsaasti liikkeellä ja tapahtumat muodostuivat järjestäjilleen menestykseksi.
Hurjasti on vettä virrannut Vantaankoskella niistä vuosista, kun ainoita kesätapahtumia Helsingissä olivat Seurasaaren kansantanssit ja sotilassoitto Kappelin lavalla. Kenttä monipuolistui 1980-luvulla, kun yksityiset radioasemat ja Juhlaviikot alkoivat järjestää ulkoilmakonsertteja Kaivopuistossa, satama-alueilla ja Senaatintorilla. 2000-luvun alussa Helsingin kaupunki sai tapahtumayksikön, ja politiikka muuttui: kesäsesonkina kaupunki täytyy sadoista pienemmistä ja suuremmista soitannallisista tilaisuuksista.
Silti jotain puuttuu. Monille meistä tuttuja ovat amerikkalaisten suurkaupunkien keskustojen näyttävät puistokonsertit ja tanssitilaisuudet, jonne viikonloppuisin sonnustaudutaan tuolein, pöydin ja piknikporukoin. Sinfoniaorkesterit ja baletit avaavat ohjelmistoaan kaikille ja maksutta. Eurooppalaisissa kaupunkipuistoissa kuullaan paikallisten suuruuksien musiikkia, Mozartia Salzburgissa, Chopinia Varsovassa ja Straussia Wienissä. Berliinin filharmonikkojen kevätkauden päätöksen eli ”metsäkonsertin” tuhannet liput Waldbühnessä Charlottenburgissa myydään heti loppuun jne.
Helsinki on Robert Kajanuksen, Jean Sibeliuksen, Oskari Merikannon, Toivo Kuulan ja Armas Järnefeltin kotikaupunki – muutamia nimiä mainiten. Helsingissä ovat maan parhaat musiikkioppilaitokset ja konservatoriot, Suomen tunnetuimat kuorot ja orkesterit. Vaatimaton pyyntö olisi, että kaupunkiin saataisiin kesäksi klassisen musiikin puistofestivaali tai ulkotapahtumia, jotka kunnioittaisivat pääkaupunkimme musiikkiperintöä klassisen musiikin keskuksena. Sibelius-viikko olisi palautettava Helsingin juhlaviikkojen osaksi tai omaksi tapahtumakseen.
Suomen suvi täyttyy lukuisista klassisen ja kevyemmän musiikin kesätapahtumista. Niistä suuri kiitos. Maaseudun ja pienempien kaupunkien kulttuurifestivaalit ovat mainio osoitus kulttuurisen hengen voimasta. On suurenmoista kuulla hyvää musiikkia kartanoissa ja oopperaladoissa sekä jazzteltoissa ja vpk-lavoilla. Yhtä kaikki, klassinen musiikki voisi soida kauniisti kesäkuukausina Esplanadin-puistossa, Töölönlahden rannoilla tai Rautatientorilla. Esikaupunkien julkisista tiloista puhumattakaan!
(Julkaistu myös HS/mielipide 3 VII 2013)
Helsingissä uudeksi kaupunkikulttuurin mittariksi on muodostunut festivaalien ja katutapahtumien määrä. Superviikonloppu koettiin kesäkuun päätteeksi, kun rannoilla ja puistoissa sekä toreilla ja turuilla koettiin tuskaa, rock-the-beach-partya ja lukuisia kaupunginosatapahtumia. Ilahduttavaa, että väkeä oli runsaasti liikkeellä ja tapahtumat muodostuivat järjestäjilleen menestykseksi.
Hurjasti on vettä virrannut Vantaankoskella niistä vuosista, kun ainoita kesätapahtumia Helsingissä olivat Seurasaaren kansantanssit ja sotilassoitto Kappelin lavalla. Kenttä monipuolistui 1980-luvulla, kun yksityiset radioasemat ja Juhlaviikot alkoivat järjestää ulkoilmakonsertteja Kaivopuistossa, satama-alueilla ja Senaatintorilla. 2000-luvun alussa Helsingin kaupunki sai tapahtumayksikön, ja politiikka muuttui: kesäsesonkina kaupunki täytyy sadoista pienemmistä ja suuremmista soitannallisista tilaisuuksista.
Silti jotain puuttuu. Monille meistä tuttuja ovat amerikkalaisten suurkaupunkien keskustojen näyttävät puistokonsertit ja tanssitilaisuudet, jonne viikonloppuisin sonnustaudutaan tuolein, pöydin ja piknikporukoin. Sinfoniaorkesterit ja baletit avaavat ohjelmistoaan kaikille ja maksutta. Eurooppalaisissa kaupunkipuistoissa kuullaan paikallisten suuruuksien musiikkia, Mozartia Salzburgissa, Chopinia Varsovassa ja Straussia Wienissä. Berliinin filharmonikkojen kevätkauden päätöksen eli ”metsäkonsertin” tuhannet liput Waldbühnessä Charlottenburgissa myydään heti loppuun jne.
Helsinki on Robert Kajanuksen, Jean Sibeliuksen, Oskari Merikannon, Toivo Kuulan ja Armas Järnefeltin kotikaupunki – muutamia nimiä mainiten. Helsingissä ovat maan parhaat musiikkioppilaitokset ja konservatoriot, Suomen tunnetuimat kuorot ja orkesterit. Vaatimaton pyyntö olisi, että kaupunkiin saataisiin kesäksi klassisen musiikin puistofestivaali tai ulkotapahtumia, jotka kunnioittaisivat pääkaupunkimme musiikkiperintöä klassisen musiikin keskuksena. Sibelius-viikko olisi palautettava Helsingin juhlaviikkojen osaksi tai omaksi tapahtumakseen.
Suomen suvi täyttyy lukuisista klassisen ja kevyemmän musiikin kesätapahtumista. Niistä suuri kiitos. Maaseudun ja pienempien kaupunkien kulttuurifestivaalit ovat mainio osoitus kulttuurisen hengen voimasta. On suurenmoista kuulla hyvää musiikkia kartanoissa ja oopperaladoissa sekä jazzteltoissa ja vpk-lavoilla. Yhtä kaikki, klassinen musiikki voisi soida kauniisti kesäkuukausina Esplanadin-puistossa, Töölönlahden rannoilla tai Rautatientorilla. Esikaupunkien julkisista tiloista puhumattakaan!
(Julkaistu myös HS/mielipide 3 VII 2013)
Tunnisteet: Helsinki musiikkikaupunkina, klassisen musiikin kesäkonsertti, Sibelius-viikot
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home