Kiinassa osa II: Shanghai – avoin ja sulkeutunut, kiehtova ja sisäänpäin lämpenevä

Häkellyn, kun lehdistökortti ei kelpaa Shanghain Modernin taiteen museossa.  Haluan katsomaan suomalaisen designin kovasti rummutettua näyttelyä. Kassan takaa lähteen nousu museoon, ja sen varrella Marimekon tutut puuvillatekstiilit jo roikkuvat odottavasti. Nuori kiinalainen kassaneiti ei ole kovin halukas myymään pääsylippuja ja aavistan jo pahinta. Neidin englanti on todella vaikeasti ymmärrettävää, kun hän katsoo Suomen Tiedetoimittajien myöntämään pressikorttia ja kääntelee sitä kuin myrkkykasvia. Varmuuden vakuudeksi hän nyökyttää päätään ja saa sanottua”, nou”, ja vielä toistamiseen ”nou”. Ymmärrän, että kortti ja sen edustama arvomaailma – vapaa lehdistö ja riippumattomat toimittajat – eivät paina tässä maassa mitään.  

Aikaisemmin aamulla, kun vihdoin saan kytkettyä tietokoneen Crowne Plaza Fudan -hotellin verkkoon, ja yritän tavanomaista pääsyä facebookin, ei mitään tapahdu. Kone pyörii tyhjää, tyhjää, tyhjää. Google vielä toimii, saan klikattua itseni Shanghain nähtävyyksiin; viikkoa myöhemmin uusi Kiinan johto sulkee senkin välineen. On käsin kosketeltavaa olla erilainen, tuntea kantavansa länsimaista sanan- ja ilmaisuvapauden auraa mukanaan – ja miten vaikea on samalla olla olematta besse-wisser.

Keskustan suuren valtakunnan kaupungit muistuttavat Kiinan monista kasvoista. Shanghai on erilainen kuin Hong Kong. Jo matkalla Shanghai Pudongin kansainväliseltä kentältä osumme ajan hermoon; maailman ensimmäinen kaupalliseen käyttöön otettu Maglev-luotijuna heittää meidät pitkin tasaista maastoa (nopeus ei nouse kuin 310 km tunnissa..) keskustan tuntumaan. Ilma on aurinkoinen ja jotenkin kiinalainen: ulkona avautuva näkymä on taatusti erilainen kuin Hong Kongissa. Autojen, bussien ja kuorma-autojen joukossa näkee myös polkupyöriä ja jalankulkijoita runsaine kantamuksineen. Loppumatka taittuu takseilla. Vuokra-autoilu on täällä yhtä edullista kuin edellisessä kohteessa. 

Jo ensimmäisenä iltana on pakko päästä katsomaan globaalitalouden tunnetuita näkymää. Pienen seurueen kanssa hakeudumme Bundille (oli oma seikkailunsa selvitä kaupungin metroon, löytää asema ja nousta suurin piirtein oikealla kohdalla maanpintaan..). Mutta sitten: muutama askel Nanjing Roadia pitkin, vilkaisu legendaariseen Hotel Peaceen ja ollaan Bundilla. Täällä konkretisoituu Kiinan ja Euroopan vuorovaikutus. Tämä rantakaistale, Bund, oli ennen osa brittiläistä toimivalta-aluetta. Nyt sen monet historialliset rakennukset, jotka liittyivät pankki-, media- ja elinkeinoelämään, on entisöity ja palautettu jopa alkuperäiseen käyttöön, tai turismin palvelukseen. 

Mutta Bundilta avautuu näkymä leveän Huangpu-joen yli Pundongin uuteen talousalueeseen. Huumaava pilvenpiirtäjien, tv-tornien ja superkorkeiden maamerkkien muodostava rakennussuma loistaa omassa valossaan pimeyttä vasten ja nousee kohti taivasta, kuin todistaakseen Kiinan uutta mahtia ja taloudellista nousukautta.  Samalla katsojalle avautuu mielenmaisemaan kosketus pilvenpiirtäjien satavuotiseen historiaan: rakennustyyppi korostaa voimaa ja tahtoa, maskuliinisuutta ja dynaamisuutta. Olemme hetken vaiti, imemme sisäämme joen kosteutta, ympärillä olevien ihmisten innostusta ja näyn huumaavuutta. 

Shanghai on Kiinaa ja globaalia maailmantaloutta. Se on samalla kertaa avoin ja vastaanottava, mutta sulkeutunut ja vaikeasti lähestyttävä. Vierailemme Koneen paikallisessa edustustossa ja kuulemme menestystarinaa. Suomalaiset hissit pärjäävät paikallisessa nousutaloudessa hyvin, mutta työtä tehdään kiinalaisten ehdoilla, hötkyilemättä ja matalalla profiililla. Jo yksin Shanghai 4000 pilvenpiirtäjää muistuttavat siitä, että megakaupunkien tulevaisuus on Aasiassa. 

Fudan-yliopiston Pohjoismaisessa opetuskeskuksessa saamme nauttia kahden paikallisen tutkijan luennoista. Sosiologian professori Yu Hai alustaa varsin kiinnostavasti kaupunkinsa kolmesta vaiheesta – muu historiallinen kerrostuneisuus on aika ohutta.  Aina 1930-luvulle saakka, oopiumsodista alkaen, Shanghai oli leimallisesti läntinen kaupunki, mutta aasialaisen kaupan sekä pankki- ja yritystoiminnan keskus, jonka hallinto oli pääasiassa ulkomaisissa käsissä. Britit, ranskalaiset ja amerikkalaiset rakensivat omat kaupunkinsa Shanghaihin, jossa viihtyivät myös paheet, huumeet, huorat ja rikollisuus. japanilaisten miehitys ja Kiinan kansantasavallan muodostaminen katkaisivat tämän kehityksen ja kaupungista tehtiin maan johtava teollisuuskeskus siihen kuuluvine asemakaavoineen. 

Ja kolmas tuleminen liittyi Deng Xiaopingin talousuudistukseen: suurista kaupungeista tehtiin uuden globaalitalouden vetonauloja.  Toinen luennoitsijamme, antropologian apulaisprofessori Tianshu Pan, kertoi aika hauskasti Shanghain maailmannäyttelyn sisällöistä ja merkityksistä vuonna 2010. Nopean kehityksen vastareaktio on jo näkyvissä: kansalaisyhteiskunta on heräämässä vaatimaan sekä luonnon huomioonottamista että kulttuuriperinnön vaalimista. 

Matka omaehtoiseen kaupunkitilaan on vasta alkamassa; valtio omistaa kaupunkien maat, ja maankäyttöoikeudet on myyty moneen kertaan. Kaupunkimaisemaa halkovat satojen kilometrien pituiset, kansille rakennetut moottoritiet. Ne ovat kaupungin life-line. Onneksi väliin sijoittuu viehättäviä urbaaneja taskuja, joista löytyy perinteisempää shanghailaista elämänmenoa, asumista ja pienyrittäjyyttä. 

Kiinan talouskeskuksessa testasimme vielä iltaa paikalliseen tapaan: ryhmämme varasi karaoketalosta huoneen, johon kuuluivat illallinen juomineen ja lauluvälineet. Mahtavan hauskaa purkaa paineita ja yhteisöllistyä kailottamalla uusia ja vanhoja hittejä yhdessä ja erikseen, kovaa ja huonosti. Daamit piipahtivat paikallisessa kauneuskäsittelyssä ja yhdessä ihmettelimme kaupunkisuunnittelunäyttelyn mahtipontisuutta. Ryhmäkuva otettiin sen rakennuksen ulkopuolella entisellä ranskalaisten toimivalta-alueella, jossa Kiinan kommunistinen puolue aikoinaan 1927 perustettiin. Maanmainio matka pyörii vieläkin jälkivaikutuksena päänupissa.