Vaaleja taas...kunnallisvaaleja numerolla 836!

Nyt he ovat täällä taas, nuo rakkaat ikiystävämme, Helsingin kaupunginvaltuustoon pyrkivät. Puolueet ovat nyt nimenneet ehdokkaansa lokakuun kunnallisvaaleihin. Pieni hetki vain, niin postiluukut täyttyvät vaaliesitteitä, lehdet mainosilmoituksista ja facebook ehdokkaiden kotisivuklikkauksista. Kuukauden ajan olemme pääsemättömissä: vaalit kaatuvat niskaamme kuin kevättulvat Pohjanmaalle!

Kunnallispolitiikalla on härski maine.  Suomen poliittisen historian keskeisiin käsitteisiin kuuluvat Turun mafia, Tampereen aseveliakseli ja Helsingin kunnallisklubi. Pienemmissä kaupungeissa poliitikot nokittelevat toisiaan.  Lehtiin pääsevät ääripäät, valtuustojen kylähullut tai populistit, loikkaajat tai nokkelaa julkisuuspeliä pelaavat poliitikot. Taustalle jäävät todelliset kunnallisen politiikan tekijät, nuo hiljaiset, mutta neuvottelukykyiset puurtajat. He toimivat oman kylän / kaupungin asioiden ajamiseksi. 

Jos kotinurkan politikointi tympii, sopii katsella Itämeren toiselle puolelle. Venäjällä, Keski- ja Itä-Euroopassa 1990-luvun muutos toi keskusvallan tilalle uudet mafiat; röyhkein kahmi omakseen kaupunkien maat ja rakentaminen alkoi vapaan kapitalismin hengessä. Muutama vuosi sitten vierailin Tallinnan kaupunkisuunnitteluvirastossa. Kymmenkunta yleiskaava-arkkitehtiä laati urbaanin kehityksen raamisuunnitelmaa; sen ohjausvaikutus oli minimaalinen. Helsingissä saman viraston noin 300 suunnittelijaa vastaavat kokonaisvaltaisesta kaavoittamisesta yhdessä poliittisen lautakunnan kanssa.

Kunnallispoliittiset päätökset syntyvät hitaasti, neuvottelemalla ja eri näkökantoja yhteen sovittaen.

Helsingin kaltaisessa taajamassa asiat etenevät, kun virkamiehet eli valmistelijat ja poliitikot eli päättäjät toimivat yhteen. Tämä on sitä politiikan tylsää ja latteaa arkea.  Jos näin ei olisi: saisimmeko konsensuksen sijaan mafioita ja raha potkaisee -politiikkaa?

Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa kunnallispolitiikka on pop. Kaikissa maissa kunnallisuudistus 1800-luvulla oli historian tärkeä käännekohta, suorastaan modernin aikakauden tunnus. Maallikot tulivat hoitamaan yhteisiä asioita ja kaupungeissa veromaksavat paikallisvaikuttajat tulivat politikoimaan. Suuret puolueet ottivat kentän haltuunsa vuoden 1919 kunnallisuudistuksen jälkeen, kun ”mies ja ääni –uudistuksen myötä.

Meillä unohtuu, että vuoden 1918 kahtiajaosta selvittiin sillä, että sosialidemokraatit tulivat vastuullisina paikallispolitiikkaan. Kuntien rooli sisäisen yhteiskuntarauhan takaajana on ollut huomattava kriisiaikoina.  Paikallispolitiikka tuottaa yhteisöllisyyttä ja hyvinvointipalveluita. Ruotsissa puhutaan 1900-luvun hiljaisesta vallankumouksesta. Kunnat rakentavat sosiaalista ja kulttuurista yhteisöllisyyttä, ruotsalaisuutta.

Suomessa kunta-asiat jäävät aina valtakunnanpolitiikan alle.  Tv:ssä lavalle rahdataan jälleen puolueiden puheenjohtajat ja muut napamiehet ja ministerinaiset. Tällä ylätason sakilla on vain vähän kuntakokemusta, vaikka monet istuvatkin muodollisesti alueensa valtuustoissa.  Vaadin, että paneeleissa framille nostetaan todellisia kuntavaikuttajia. Siten keskusteluun saataisiin särmää, osaavaa puhetta ja todellisia mielipiteitä.  Räiskettä ja ratinaa eli asiaa seipäästä eikä seipään vierestä!

Mutta hop hop uurnille kaikki me! Seuraavakin valtuusto tulee päättämään tärkeistä arkiasioista.  Ei ole yhdentekevää, minkälainen kokoonpano sitä tekee…Siksi olen asettunut ehdolle, koska puolustan suomalaista järjestelmää, kunnallista itsehallintoa. Hieno perinne, jonka ydintä harvoin pysähdymme pohtimaan. Vertailu on paras keino: ulkomailla oman arvostus kasvaa!