Miksi yliopistoja vihataan?

Yliopistot ovat Euroopan paras vientituote – ei löydy sellaista maanosaa, ei sellaista maata, jossa ei olisi jonkinlaista korkeakoulutusta yliopiston tapaan. Katolinen kirkko ja yliopistot kuuluvat kulttuurimme vanhimpiin kerrostumiin. Yliopistot muodostuivat, kun maallinen tieto alkoi tehdä pesäeroa kirkollisesta, ja syntyi tarve ymmärtää ympäristöä tutkimalla ja opettamalla. Sitkeytensä johdosta yliopistot ovat olleet monen himokkaan katseen kohteena: maalliset ja kirkolliset ruhtinaat ovat halunneet jättää jälkensä yliopistoihin tai perustaa niitä. Osa on siinä onnistunutkin.

Erityisinnokkaita korkeimman koulutuksen jalostamiseen ovat olleet valtiot ja politiikan eliitit. Suuri murros koettiin 1800-luvulla, kun Alma Matereita värkättiin kansallisvaltion osasiksi. Yliopistoille annettiin itseään suurempia tehtäviä. Niiden tuli antaa välineitä kansallisvaltion ja modernin yhteiskunnan tuottamiseen, sivistyksen, demokratian ja yleisen tiedontason lisäämiseen. 

Suomi, pohjoinen pikkuvaltio, on ollut erityisen hanakka valjastamaan yliopistot kansallisten rakennemuutosten tuottajaksi. Kultavuodet sijoittuvat 2. maailmasodan jälkeiseen aikaan, kun yliopistoille annettiin tehtäväksi synnyttää tutkimustietoa hyvinvointivaltiosta ja kasvattaa sosiaalista pääomaa. Uusinta aikaa edustavat elinkeinoelämältä tulevat markkinatalousvaatimukset: yliopistojen tulee tuottaa liukuhihnalta tehokkaita ammattilaisia, globaalin tietoyhteiskunnan käytännön työn osaajia. Nyt yliopistoja lyödään ammattikorkeakoulukortilla.

Me yliopistolaiset katsomme tätä touhua kummeksuen. Jatkuvat tahtomukset yliopistojen uudistamisesta ovat itse asiassa kätkettyä vihapuhetta. Yliopistot ovat laman aikana muuttuneet sylkykupeiksi, joihin voi purkaa yleistä turhautumista, ja samalla vaatia ” jatkuvaa reformia”.  Vastustajat leimataan vanhan koulukunnan edustajiksi ja muutosjarruiksi. Kun kaikki haluavat olla edistyksen, kehityksen ja muutoksen asialla, uudistusvaatimuksille löytyy politiikan kantovoimaa.

Myös yliopistojen johdossa on viime vuosina omaksuttu turhankin notkeasti muutoseetos.  Rehtoreiden puheissa viljellään liikaa viestiä ”huipuista” tai vaatimuksia opetuksen tehostamisesta. Pääosaa esittävät numerot, tilastot, ranking ja strategia. Väärin. Yliopistojen voima on tutkijoiden ja opiskelijoiden kyvyssä ajatella uudella tavalla, luovasti ja innovatiivisesti. Jos se menetetään, ei ”rakenne” tai strategiapuhe pidä yliopistoja hengissä.

Yliopistoja ei tule vihata, vaan kunnioittaa. Mikä on se voima, joka on pitänyt yliopistot hengissä jo yli 1000 vuotta? Yliopistoihin liittyy tiedonnälkää ja kasvatustehtävä. Siksi yliopistoon liittyvät kysymykset koskevat tietoa, tutkimusta ja opiskelua.  Perustoiminnot olivat olemassa Pariisin ja Bolognan yliopistoissa keskiajalla. Luennot, väittely, uuden tiedon tuottaminen ja testaaminen ovat edelleen korkeimman opetuksen ydintä.  Yliopistot kukoistavat ja lakastuvat tämän ytimensä varassa. Ilman sivistystä maailma olisi surkea paikka!

(Lännen Median lehdet, kolumni 1 III 2015)