Jag älskar Sverige II

Mitä ottaisin Ruotsista, jos saisin ottaa mukaan Suomeen?

1. Liikennekulttuurin: kotikaupunkini Uppsala on liikennekulttuurin mallimaa. Pyöräilin paljon, kaikkialla ja joka päivä. Riitti vain lähestyä risteystä, kun autot hiljensivat, pysähtyivät suojatien eteen, antoivat tilaa ja tietä. Mitä huomaavaisuutta, mitä liikenteen yhteispeliä! Kotolomalla Helsingissä olin heti jäädä auton alle, kun jatkoin tapaani kävellä Uppsalan malliin. Meillä auto on kuningas! Muut lakoontukoot!

2. Jumppaopettajat: kävin viikottain jumppaamassa ylioppilasvoimistelun liikuntapisteissä nimeltään Svettis ja Stallet....! Edellinen on maan vanhimpia jumppakäyttöön rakennettuja tiloja, linnan juuressa Fyris-joen puolella, kaupunginpuiston kupeessa. Jälkimmäinen on rakennettu Akateemisen sairalaan luona olevan entisen kasarmin talliin, nimensä mukaisesti. Jumppatunteja vetivät mainiot tytöt Karin, Anna, Emma, Åsa ja mitä heitä olikaan. Innostuin jokaisesta erikseen: rieppaasti jumppareiden joukossa liikkuneet tytöt vetivät ryhmät hurmokseen, saivat lihat liikkelle ilollaan ja positiivisuudellaan. "Kör på nu..." -huudot vetivät ryhmät kollektiiviseen huippusuoritukseen. Voi mitä riemua!

3. Elokuvat ja tv-sarjat: heti helmikuussa kävin katsomassa Dramatenissa Strindgbergin Dödsdansenin. Ikävä sanoa, en jaksanut loppuun, vaikka suurenmoinen Stina Ekblad oli pääosissa. Puheteatteri on mielestäni tullut tiensä päähän, spexi-traditio elää akateemisissa kaupungeissa. Laitosteattereiden lavoilla näytellään, esitetään & poseerataan tavalla, joka lähentelee pateettista. En jaksa enää mennä teatteriin haukottelematta... Mutta elokuva, ELOKUVA, on ruotsalaisten laji. Jotain maagista on ruotsalaisessa teatteri- ja elokuvakoulutuksessa, joka saa ihmisistä, ohjaajista ja näyttelijöistä, parhaat piirteet esiin. Valkokankaalla ja tv-ruudussa näyttelijät suorastaan hengittävät ihollaan, saavat aikaan tunteen aitoudesta ja läsnäolosta rooleissaan. Tarinat ovat uskottavia, eri-ikäisiä kuvataan herkkyydellä ja tunteella. Tv:ssä esitettiin kesäkuussa FST:n pari vuoden takainen naispappinäytelmä, jossa pääosaa veti Irina Björklund. Jopa meidän oloissamme poikkeuksellisen lahjakas näyttelijä (+ muu suomenruotsalainen ensemblé) näytti jäykältä ja teennäiseltä puskateatterikokoonpanolta...

4. Ruokakulttuurin: jo vuosia olen kateellisena ihaillut ruotsalaisten tapaa iloita ja nauttia omasta ruokaperinteestään. Otetaan nyt vaikkapa näkkileipä ja puolukkahillo. Ei ole ruokalajia, johon tuota köyhän kansan punaista perusherkkua ei lisättäisi. Näkkileipä, sen kaikki paikalliset variaatiot, on brändätty aikoja sitten hienoksi ja sitä syötetään kaikille säädyille joka aterialla ja joka paikassa. En ole vuosiin syönyt yhtä paljon näkkileipää (hyvää!) kuin Ruotsissa! Tyyppillistä ruotsalaista ja kadehdittavaa: yksinkertaisesta talonpoikaisesta perusruoasta on tehty luontevaa arkiruokaa. Ei mitään mutkistelua ja hienostelua. Ruotsissa on syöty hyvin ja hartaasti. Suhde alkoholikulttuuriin (mm. mausteut snpasit) on ongelmattomampi kuin meillä, lainkaan väheksymättä alkoholismin ongelmia ja tylsiä viinakauppoja. Systembolaget häviää Alkolle (vai mikä firman nimi onkaan nykyään...) esillepanossa ja viihtyvyydessä 1-0. Ja päälle luonteva skåålailu illallisilla!