Puhujakansan keskustelukulttuurista

Kollegiumin pysyväisjäsen, professori Marie-Chistine Skuncke piti pari viikkoa siiten kiinnostavan esitelmän 1700-luvun "vapauden" ajasta ja sanomalehtikulttuurin syntymisestä. Politiikka muuttui, keskustelu, mielipiteenmuodostus alkoi keskittyä olemassa olevien vallan rakennusten (kuninkaanlinna, ritarihuone, pörssi, raatihuone) ympärille Tukholmassa ja levitä myös muihin kaupunkeihin, kuten Turkuun. Perustettiin sanomalehtiä, keskusteltiin kahviloissa, politiikkaa tehtiin kaduilla ja toreilla. Kansa tempautui puhumaan.

Voi olla, että jotain 1700-luvun kiihkeydestä on yhä tallella ruotsalaisessa keskustelukulttuurissa. Täällä ei ole kyyristelty, ei ole muokattu sanottavaa isänmaalliseen kaapuun, ei harrastettu sota- tai itsesensuuria kansallisen edun nimissä, ei oltu mediassa matalalla profiililla. Avointa ja reipasta puhetta on tuotettu kaikilla yhetiskunnallisen toiminnan areenoilla viimeisen 250 vuoden aikana.

Tämä ero näkyy Suomen ja Ruotsin keskustelukulttuureissa, kuten toimittaja Bengt Lindroth hienosti analysoi HBLssa (24.5.07). Hän pohti vähäistä vaali-innostusta Suomessa ja kirjoitti miten poliittinen puhe- ja mediakulttuuri vaikuttaa siihen. Erot pohjoismaiden välillä ovat selvät: Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa poliitikot näkyvät ja esiintyvät mediassa, kirjoittavat artikkeleita suuriin päivälehtiin, tuottavat tietoa, puheenvuoroja, mielipiteitä ja näkemyksiä. Suomessa tuntuu olevan hiljaisempaa, toteaa Lindroth ja osoittaa sormella Pohjolan suurinta lehteä Helsingin Sanomia. Se ei avaa sivujaan kansalliselle keskustelulle vaan on asemoinut itsensä ylös ja toimijaksi. Lehti käyttää itse omaa puheääntää eli tekee politiikkaa.

Ruotsissa on todellakin vilkas keskustelukulttuuri. Ihailen joka aamu lehteni Svenska Dagbladetin (SvD) avaus- ja kulttuurisivuja. Heti ensi aukeama on omistettu laajoille, artikkelimaisille mielipidekirjoituksille. Ääneen pääsevät einkeinoelämän kärkinimet, taitelijat ja kulttuurivaikuttajat, nuoremmat ja vanhemmat tutkijat ja professorit, maahanmuuttajat, feministit, vähemmistöjen edustajat, kriittiset ja ylistävät äänet, jokainen kirjoituskykyinen kunnallispoliitikko. Keskustelua käydään keskenään (tutkija vastaan poliitikko, yritysjohtaja vastaan ministeri jne) ja huomattavasti leveämmällä paletilla kuin meillä, raikkammiin ja tuulettavammin. Ruotsin "dialogisesta ilmapiiristä" on monasti puhut myös Yrsa Stenius.

Sen sijaan yleisuutisoinnissa on täällä parantamisen varaa. Ulkomaan uutiset on puserrettu pieneksi lehdissä jonnekin urheilu-uutisten, asuntosivujen, kuolinilmoitusten ja venemainosten väliin. Tv-uutisten katselemisen lopetin jo aikaa sitten. Paikalliset ja kansalliset pikku-uutiset eivät jaksa kiinnostaa, ja ulkomailla tapahtuvaa ei täällä juuri noteerata...noh..ehkä Ranskan presidentinvaaleja lukuunottamatta. Asia koskettaa myös sitä, miten Suomi täällä näkyy. Suomi-uutiset jäävät selvästi vähäisemmäksi kuin muita pohjosimaita koskeva. Huonot uutiset pääsevät täälläkin läpi. Viikko sitten Suomen metsäteollisuuden alasajolle oli omistettu kokonainen aukemana SvD:n taloussivuilla. Suuri juttu Ahvenanmaasta kuorruttui sillä, että kyseessä on melkein ruotsalainen saariyhdyskunta. Pääministerimme naistoilaukset noterataan kyllä jne. Tätä taustaa vasten tuntuu kohtuuttomalta se, millä tarkkuudella Suomessa seurataan Ruotsin tapahtumia.