Jag älskar Sverige I - mitä jäi käteen?
Kotona jälleen Helsingissä, lähes kuuden kuukauden Ruotsissa olon jälkeen. Tuntuu mukavalta - ja kummallisen erilaiselta! Kotikaupunkini näyttää jämäkämmältä, maskulinisemmalta, vakavammalta ja raskaammalta kuin ruotsalaiset kaupungit. Itä on todella lähempänä, siitä riippumatta, mitä poliittisia merkityksiä "idälle" annamme. Jopa helsingin katukivetys, graniittia graniitilla, huokuu arvokkuutta. Se välittää tunnetta solidista kulttuurista, joka lepää jollain "solidilla", kestävällä. ei ihme, että 8vihdoin) kaupungin matkailupomot ovat keksineet helsingin aseman idän ja lännen välissä, ja täyttäneet idän positiivisilla merkityksillä.
Ero Ruotsin ja Suomen välillä on selvä. Olen saanut selittää syitä: Ruotsissa on nautittu rauhaa 200 vuotta, kasvatettu varallisuutta, kehitetty yhteiskuntaa sisältäpäin, vakaasti ja murroksitta. Keskiluokkakulttuuri ja -arvot korostuvat. Mitä enemmän katson itseäni, Suomea ja Ruotsia näen, miten vallankumoukset, sodat, rauhat ja välirauhat ovat muovanneet Suomen omakuvaa ja identiteettiä. Selivämisen eetos, kansallinen ylpeys rakentuu toisenlaisista rakennepuista, epävarmuuden sietokyvystä.
Toistan teesini "hilpeän Ruotsin" ja "vakavan Suomen" tarpeesta täydentää toinen toisiaan. Ruotsalainen sosiaalinen ilmapiiri, sen jonka tunnen parhaiten (akateeminen ja tukholmalainen), perustuu sisäänrakennetun positiivisuuden ja vuorovaikutuksen kulttuurille. Suomalaisuus hakee tukea "aidosta ja alkuperäisestä" tavalla, joka joskus menee yli; junttius ja pöhköys korostuu. Yhdessä oltiin enemmän, todellakin, kun vahvat tasot täydensivät toisiaan.
Voiko Ruotsiin rakastua? Moni tekee niin, on suorastaan haltiossaan! Ihmiset ovat kauniita, pukeutuvat hyvin, mukana on kaikki menestyksen merkit. "Sosiaalinen voimantunto ja tuvallisen yhteiskunnan luoma eetos käyvät suorastaan silmille", sanoi liettulainen kollegani Lundissa ja vertasi tilanteeseen kotimaassaan. Kääntöpuolella on jonkinlainen sisäänrakennettu pikkupöhkeys, sisäänpäinkääntyminen ja ahdasmielinen ylpeys omasta. muut eivät kiinnosta ruotsalaisia, joilla on jo selvä konteksti, muut kauniit & menestyneet ruotsalaiset.
Ero Ruotsin ja Suomen välillä on selvä. Olen saanut selittää syitä: Ruotsissa on nautittu rauhaa 200 vuotta, kasvatettu varallisuutta, kehitetty yhteiskuntaa sisältäpäin, vakaasti ja murroksitta. Keskiluokkakulttuuri ja -arvot korostuvat. Mitä enemmän katson itseäni, Suomea ja Ruotsia näen, miten vallankumoukset, sodat, rauhat ja välirauhat ovat muovanneet Suomen omakuvaa ja identiteettiä. Selivämisen eetos, kansallinen ylpeys rakentuu toisenlaisista rakennepuista, epävarmuuden sietokyvystä.
Toistan teesini "hilpeän Ruotsin" ja "vakavan Suomen" tarpeesta täydentää toinen toisiaan. Ruotsalainen sosiaalinen ilmapiiri, sen jonka tunnen parhaiten (akateeminen ja tukholmalainen), perustuu sisäänrakennetun positiivisuuden ja vuorovaikutuksen kulttuurille. Suomalaisuus hakee tukea "aidosta ja alkuperäisestä" tavalla, joka joskus menee yli; junttius ja pöhköys korostuu. Yhdessä oltiin enemmän, todellakin, kun vahvat tasot täydensivät toisiaan.
Voiko Ruotsiin rakastua? Moni tekee niin, on suorastaan haltiossaan! Ihmiset ovat kauniita, pukeutuvat hyvin, mukana on kaikki menestyksen merkit. "Sosiaalinen voimantunto ja tuvallisen yhteiskunnan luoma eetos käyvät suorastaan silmille", sanoi liettulainen kollegani Lundissa ja vertasi tilanteeseen kotimaassaan. Kääntöpuolella on jonkinlainen sisäänrakennettu pikkupöhkeys, sisäänpäinkääntyminen ja ahdasmielinen ylpeys omasta. muut eivät kiinnosta ruotsalaisia, joilla on jo selvä konteksti, muut kauniit & menestyneet ruotsalaiset.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home