Juna ja kirjasto 150v
Viime viikkoina tehty taas saarnahommia eri puolilla Suomea. Perille kohteisiin on menty joko junalla tai autolla; VR:n komeat 150-vuotta valtionrautatietä muistuttaa siitä, miten merkittävä vuosikymmen 1860-luku olikaan! Pitäisi pohtia valtiopäivien 1863 muistamista jotenkin.. Keskiviikkona porhalsin vaihteeksi autolla Haminaan puhumaan sivistyksestä paikallisen ikäihmisten yliopiston 10-vuotisjuhlassa. Tapahtuma oli muistutus Helsingin yliopiston läsnäolon tärkeydestä keskuspaikan ulkopuolella. Helsingin ulkopuolella on usein kiitollinen yleisö – nytkin sain vanhemmalta väeltä suorastaan rakastettavia kommentteja.
Silti pakkoa sanoa, mahtava palaute innostaa yksinpuurtajaa!! Itärajan tuntumassa oli todella kiehtovaa: kyltitys ja autokanta muuttuivat venäjänkieliseksi. Maisema- ja katunäkymät muuttuvat koko ajan ja metropoli Pietarin imu tuntuu...keskellä peltoa jossain Kotkan tuntumassa sijaitsi kaupparykelmä "Itäkeskus". Nyt ruhjotaan moottoritietä Loviisan ja Kotkan väliin. Itse Hamina tavallaan vaikuttava aikansa kaupunkisuunnittelun näyte. Katukuvassa tuntui ”itä”, tunsin jotenkin assosiatiivisesti saapuvani Ankaraan…
Haminasta oli kiva palata laitokselle ja pohtia muutaman kollegan kanssa temaa, ”miten minusta tuli minä”. Tapaan korostaa sattuman osuutta asiassa.. suunnitella ei kannata tulevaisuuttaan liikaa, sellainen ei kuitenkaan toteudu. Muutoin keskustelu asiallista historian opiskelijoiden kanssa, ja ammatin ja tulevaisuuden ohella pohdittiin mm luokkaidentiteettiä. Minulla tulevaisuus jo takana, heillä edessä..!
Lauantaina ajoin läpi Sääksmäen hienoa kulttuurimaisemaa, kohti Voipaalan kartanoa. Pohdin: miten kulttuuri näkyy maisemassa, vaikka on lopputalvi, maassa runsaasti ruskeaa lunta, tiet savisia ja puuroisia, puut lehdettömiä jne. Olin valmistautunut puhumaan Voipaalassa Sääksmäen kirjastotoimen 150-vuotsisjuhlassa, ja valitsin teemakseni ”kuviteltu ja todellinen suomalaisuus paikallisyhteisössä”. Kotiläksynä olen palauttanut mieliini Voipaalan suurta historiaa Gripenbergien aikana, ja pohtinut Rapalanvuoren ympärille kietoutunutta muinaismuistoproblematiikka.
Ajan Voipaalaan Sysmästä, läpi Asikkalan ja Lammin syvällisesti agraarin ja hämäläisen maaseutumaiseman ja niitä halkovaa mutkaista tietä pitkin; matkalle osuvat monet edelleen elävät kylät, kuten palkittu Kurhila. Ajatus vie pakottomasti pohtimaan jälleen kerran agraarin ja urbaanin eroja ja yhtäläisyyksiä, niiden ikiaikaista kietoutumista toinen toisiinsa. Sekä jännitteisyyttä ja politiikkaa, jota kummatkin ”piirit” edustavat ja ovat edustaneet Suomen historiassa. Mitä vanhemmaksi käy elon polku, sitä vähemmän jaksan näitä polarisoiva kaksijakoja: ihmisessä elävät monet vaikutteet rintarinnan, ja niitä tuottavat identiteetit. Ajattelin akateemikko Jutikkalaa, jonka talon ohi kurvaan. Komea kartano saa nyt odottaa, mutta päätän, että tuon opiskelijat ensi keväänä katsomaan näitä maisemia.
Tätä kirjoittaessa katson Sysmän lumisia puita, jäätä järven päällä, talvilukemia mittarissa…ja KAIPAAN Amsterdamiin, Roomaan, Wieniin, johonkin, jossa on jo vihreä vuodenaika. Myytti Suomen ihanasta keväästä on valhetta - vielä on kestettävä tylsin, haisevin ja rumin kuukausi eli huhtikuu...! Huhtikuu on mielestäni masentavin vuosikierron ajankohta - kammottava valo paljastaa pölyt nurkissa j akalpeuden naamassa. Maa avautuu lumesta harmaana ja saastaisena, koiranjätteet könöttävät puistoissa yhdessä lian, roskien ja muun skeidan kanssa. Huhtikuu saa kysymään: Why did they come here in the first place?
Silti pakkoa sanoa, mahtava palaute innostaa yksinpuurtajaa!! Itärajan tuntumassa oli todella kiehtovaa: kyltitys ja autokanta muuttuivat venäjänkieliseksi. Maisema- ja katunäkymät muuttuvat koko ajan ja metropoli Pietarin imu tuntuu...keskellä peltoa jossain Kotkan tuntumassa sijaitsi kaupparykelmä "Itäkeskus". Nyt ruhjotaan moottoritietä Loviisan ja Kotkan väliin. Itse Hamina tavallaan vaikuttava aikansa kaupunkisuunnittelun näyte. Katukuvassa tuntui ”itä”, tunsin jotenkin assosiatiivisesti saapuvani Ankaraan…
Haminasta oli kiva palata laitokselle ja pohtia muutaman kollegan kanssa temaa, ”miten minusta tuli minä”. Tapaan korostaa sattuman osuutta asiassa.. suunnitella ei kannata tulevaisuuttaan liikaa, sellainen ei kuitenkaan toteudu. Muutoin keskustelu asiallista historian opiskelijoiden kanssa, ja ammatin ja tulevaisuuden ohella pohdittiin mm luokkaidentiteettiä. Minulla tulevaisuus jo takana, heillä edessä..!
Lauantaina ajoin läpi Sääksmäen hienoa kulttuurimaisemaa, kohti Voipaalan kartanoa. Pohdin: miten kulttuuri näkyy maisemassa, vaikka on lopputalvi, maassa runsaasti ruskeaa lunta, tiet savisia ja puuroisia, puut lehdettömiä jne. Olin valmistautunut puhumaan Voipaalassa Sääksmäen kirjastotoimen 150-vuotsisjuhlassa, ja valitsin teemakseni ”kuviteltu ja todellinen suomalaisuus paikallisyhteisössä”. Kotiläksynä olen palauttanut mieliini Voipaalan suurta historiaa Gripenbergien aikana, ja pohtinut Rapalanvuoren ympärille kietoutunutta muinaismuistoproblematiikka.
Ajan Voipaalaan Sysmästä, läpi Asikkalan ja Lammin syvällisesti agraarin ja hämäläisen maaseutumaiseman ja niitä halkovaa mutkaista tietä pitkin; matkalle osuvat monet edelleen elävät kylät, kuten palkittu Kurhila. Ajatus vie pakottomasti pohtimaan jälleen kerran agraarin ja urbaanin eroja ja yhtäläisyyksiä, niiden ikiaikaista kietoutumista toinen toisiinsa. Sekä jännitteisyyttä ja politiikkaa, jota kummatkin ”piirit” edustavat ja ovat edustaneet Suomen historiassa. Mitä vanhemmaksi käy elon polku, sitä vähemmän jaksan näitä polarisoiva kaksijakoja: ihmisessä elävät monet vaikutteet rintarinnan, ja niitä tuottavat identiteetit. Ajattelin akateemikko Jutikkalaa, jonka talon ohi kurvaan. Komea kartano saa nyt odottaa, mutta päätän, että tuon opiskelijat ensi keväänä katsomaan näitä maisemia.
Tätä kirjoittaessa katson Sysmän lumisia puita, jäätä järven päällä, talvilukemia mittarissa…ja KAIPAAN Amsterdamiin, Roomaan, Wieniin, johonkin, jossa on jo vihreä vuodenaika. Myytti Suomen ihanasta keväästä on valhetta - vielä on kestettävä tylsin, haisevin ja rumin kuukausi eli huhtikuu...! Huhtikuu on mielestäni masentavin vuosikierron ajankohta - kammottava valo paljastaa pölyt nurkissa j akalpeuden naamassa. Maa avautuu lumesta harmaana ja saastaisena, koiranjätteet könöttävät puistoissa yhdessä lian, roskien ja muun skeidan kanssa. Huhtikuu saa kysymään: Why did they come here in the first place?
Tunnisteet: Hamina, kirjastot, maaseutumaisema, sivistys, Voipaala
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home