Helsinki vuonna 1914

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen piti syyskuussa Eino Leino –seurassa mainion puheen, jossa hän pohti tasan sata vuotta sitten ilmestyneen Pankkiherroja –kirjan kytköksiä nykyaikaan. Liikasen mukaan ensimmäistä maailmansotaa edeltävät vuoden toivat todellisen globalisaation Eurooppaan. Kansainvälinen kauppa kasvoi ja pääomat liikkuivat. Sota, joka oli syttynyt eurooppalaisten suurvaltojen keskinäisistä ja sisäisistä jännitteistä aiemmin kesällä 1914, katkaisi tämän kehityksen. 

  Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, mutta suomalaiset eivät osallistuneet sotimiseen. Maan joukko-osastot oli lakkautettu, ja asevelvollisuuden sijaan maksettiin ”sotilasmiljoonia”. Suomi säästyi näin suursodalta ja eli talouden nousukautta.  Sota ei tullut fyysisesti lähelle eikä sitä koettu täysin omaksi. Kehittymätön maa pääsi sodan vetämänä 1910-luvulla osaksi maailmantalouden imua. Kansantalous ja kauppa kasvoivat ja koettiin pankki- ja taloushistorian todellinen ”take-off”.

Myös Helsinki kasvoi ja kehittyi sodan ensimmäisenä vuonna. Pankkiherrojen aikaan kaupungin väkiluku oli noussut reilusti yli sadantuhannen. Nopea talouden ekspansiovaihe ”oli saanut ihmisten päät pyörälle”. Yhteiskunnalliset erot alkoivat näkyä, sillä työväenliike eli voimansa tunnossa.  

Samu Nyström osoittaa kirjassaan Helsinki 1914–1918, Toivon, pelon ja sekasorron vuodet (2013), että maailmanpoliittisista tapahtumista luettiin ahkerasti sanomalehdistä ja mahdollisen sodan vaikutukset olivat laajojen spekulaatioiden kohteena – vähän samalla tavalla kuin Ukrainan-uutisia seurataan nyt. 

Helsinkiläisillä oli vuonna 1914 omat arvionsa: pelättiin saksalaisten maihinnousua ja pommituksia. Moni poistui pääkaupungista ja juniin oli Kansallisteatterille asti ulottuvia jonoja. Ilmassa oli pelkoa ja kaupunkilaiset alkoivat nostaa säästöjään ja hamstraamaan elintarvikkeita. Sota toi tiukat sotalait ja öiset ulkonaliikkumiskiellot, pimennysmääräykset, kieltolakimääräykset ja sensuurin. Venäläinen hallinto kiristi otettaan. Venäläisten joukko-osastojen määrää kasvatettiin ja Helsingistä tuli Venäjän Itämeren laivaston päätukikohtia. Tiukat sotalait ja sotilaiden voimakas läsnäolo kaupungissa loivat pohjaa epävarmuudelle ja turvattomuudelle.

Todellisuudessa Suomi joutui sotaan vasta 1917 emämaan eli Venäjän vallankumouksen voimasta. Saksalaisia ei Helsingin rajoilla näkynyt ennen huhtikuuta 1918. Sota arkipäiväistyi ja sotaa käyvät valtiot joutuivat mobilisoimaan voimavaransa sodankäyntiä varten. Suomelle ja Helsingille tämä tarkoitti sitä, että teollisuudelle alkoi tulvia sotatarviketilauksia ja laajat linnoitustyöt aloitettiin Venäjän valtion kustannuksella. 

Taloudellinen lamaannus päättyi jo syksyn 1914 aikana. Kun Helsingin työnvälitystoimisto oli vielä keväällä tuskaillut lamaa ja työttömyyttä, tilattiin toimistolta syksyllä tuhansia uusia työntekijöitä, joita epätoivoisesti etsittiin kaikkialta maasta. Helsingin teollisuuden rattaat pyörivät täydellä teholla ympäri vuorokauden ja kaupunkiin tulvi uutta työväkeä.Talouden nousukautta jatkui aina alkutalvelle 1917 - sitten Venäjän kehitys tempaisi Helsinginkin mukaansa, ja loppu on kakkien tuntemaa yleishistoriaa: itsenäistyminen sekasortoisissa oloissa ja sisällissota. Helsinki tarjoaa tapahtumiin oman paikallisen perspektiivin. Siksi kannattaa lukea sotahistoriaa ja aikalaisteoksia, tässä tapauksessa kaupunkihistoriallisen tutkimuksen näkökulmasta. 

(Kolumni Töölöläinen 20 XI 2014)

Helsinki – koulukaupunki

Monet Töölön maamerkeistä liittyvät kouluun, opetukseen ja sivistykseen. Kaupunginosassa sijaitsevat korkeimmat kaupallisen opetuksen tilat, på två språk, eli Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu ja Svenska Handelshögskolan. Opiskelevaa nuorisoa alueelle tuovat useat ala- ja yläasteet sekä lukiot. Vanhoista kunnianarvoisista kouluista muistuttavat Tyttönormaalilyseon, Arkadian ja Apollon yhteiskoulun ja Suomalaisen Yhteiskoulun rakennukset – ne kaikki tosin ovat tänään uudiskäytössä. Ylioppilaita Töölöön tuo Ostrobotnia, pohjalaisten osakuntien komea rakennus ravintoloineen ja HYY:n kolmas ylioppilastalo Mechelininkadulla.

Opiskelu, opettaminen ja sivistys ovat olennainen osa Helsingin historiaa. Viime viikolla juhlittiin erään töölöläisen opetusinstituution eli ruotsinkielisen Arbiksen 100-vuotisjuhlaa. Samaan ajankohtaan sijoittui tietenkin myös Helsingin työväenopiston 100-vuotisjuhlinta. Suomenkielisen opiston päärakennus Helsinginkadulla ei sekään ole kovin kaukana Töölöstä. Vuonna 1914 perustetut työväenopistot olivat monella tavalla edelläkävijöitä.  Perustajat kuuluivat suuriruhtinaskunnan pääkaupungin liberaaliin porvaristoon.

Helsinki on kovastikin muuttunut työväenopistojen perustamisajoista, mutta molempien koulujen suosio on säilynyt suurena. Opiston historiasta kirjoittanut FT Samu Nyström toteaa juhlakirjassaan Oodi sivistykselle (2914), merkittävä osa ensimmäisten vuosien opiskelijoista osa oli saanut perusopetusta kansakoulussa ja osa oli täysin kouluja käymättömiä. Opiston johtaja Zachris Castrén oli ainoa vakinainen opettaja ja opetus koostui muutamista luentosarjoista ja opintopiireistä.

Kuten Nyström toteaa, Helsingissä työväenopisto on toiminut koko sadan vuoden ajan suomalaisittain poikkeuksellisessa ympäristössä. Opetuksen taso on ollut kunnianhimoinen, sillä pääkaupungissa on jatkuvasti saatavilla asiantuntijoita ja ammattiopettajia lähes mistä tahansa aiheesta. Suurkaupungin sosiaalisesti monipuolinen väestöpohja ja alueellinen laajuus ovat edellyttäneet ponnisteluja erilaisten intressien tyydyttämiseksi.

Opetustarjonta, opetussuunnittelu ja alueellinen toiminta ovat nostattaneet suuria tunteita – ja ajoittain myös riitoja – koko sadan vuoden ajan. Tämä kaikki kertoo siitä, että työväenopiston toiminta ei ole ollut yhdentekevää. Niin opettajat kuin opiskelijatkin ovat suhtautuneet omiin oppiaineisiinsa ja kiinnostuksen kohteisiinsa suurella intohimolla. Koulu on aina yhteiskunnan peili, niin myös työväenopisto, joka hienolla tavalla vaalii historiallista nimeänsä. Opetus on viimeisen 150 ajan ollut vahvasti sidoksissa suuriin ideologisiin ja sosiaalisiin päämääriin. Kasvatuksella on ollut pienessä maassa suuri tavoite: paremman kotimaan, sivistyneemmän kansalaisen luominen.

Vapaan sivistystyön lähtökohdat ovat erilaiset kuin vuonna 1914, joskin samaa on innokkuus tarttua kulloisiinkin ajankohtaisaiheiseen. Ajatus sivistyksestä yksilön mahdollisuutena itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen yhdessä muiden kanssa on leimannut työväenopiston toimintaa kokonaisen vuosisadan. Halu kehittää tai toteuttaa itseään on saanut helsinkiläiset hakeutumaan opistolle ja tuomaan tuoreita näkökulmia opetukseen. Maailma muuttuu ja samalla tarve ymmärtää maailmaa muuttaa työväenopistojen tarjontaa. Tänään haasteet liittyvät tietoyhteiskuntaan, kansainvälisyyteen ja kestävään kehitykseen. Myös henkilökohtaiseen hyvinvointiin liittyvät opetusteemat kiinnostavat. Ei muuta kuin – mars oppimaan, sivistymään! Työväenopistoilla ovat isot ovet.

Työväenopisto on alusta alkaen ollut mahdollisuuksien opisto. Jos työväenopisto perustettaisiin vuonna 2014, ei kokonaisuus välttämättä näyttäisi kaikilta osilta samanlaiselta, kuin miltä opisto nyt sadan toimintavuoden jälkeen näyttää. Maailma ei ole valmis eikä muuttumaton – vapaan sivistystyön tarjoamille mahdollisuuksille kehityksen hallitsemiseen ja edistämiseen on varmasti kyshelyntää tulevaisuudessakin.