Helsinki vuonna 1914
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen piti syyskuussa Eino Leino –seurassa mainion puheen, jossa hän pohti tasan sata vuotta sitten ilmestyneen Pankkiherroja –kirjan kytköksiä nykyaikaan. Liikasen mukaan ensimmäistä maailmansotaa edeltävät vuoden toivat todellisen globalisaation Eurooppaan. Kansainvälinen kauppa kasvoi ja pääomat liikkuivat. Sota, joka oli syttynyt eurooppalaisten suurvaltojen keskinäisistä ja sisäisistä jännitteistä aiemmin kesällä 1914, katkaisi tämän kehityksen.
Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, mutta
suomalaiset eivät osallistuneet sotimiseen. Maan joukko-osastot oli
lakkautettu, ja asevelvollisuuden sijaan maksettiin ”sotilasmiljoonia”. Suomi säästyi
näin suursodalta ja eli talouden nousukautta. Sota ei tullut fyysisesti lähelle eikä sitä
koettu täysin omaksi. Kehittymätön maa pääsi sodan vetämänä 1910-luvulla osaksi
maailmantalouden imua. Kansantalous ja kauppa kasvoivat ja koettiin pankki- ja taloushistorian
todellinen ”take-off”.
Myös Helsinki kasvoi ja kehittyi sodan ensimmäisenä
vuonna. Pankkiherrojen aikaan
kaupungin väkiluku oli noussut reilusti yli sadantuhannen. Nopea talouden
ekspansiovaihe ”oli saanut ihmisten päät pyörälle”. Yhteiskunnalliset erot
alkoivat näkyä, sillä työväenliike eli voimansa tunnossa.
Samu Nyström osoittaa kirjassaan Helsinki 1914–1918, Toivon, pelon ja
sekasorron vuodet (2013), että maailmanpoliittisista tapahtumista luettiin
ahkerasti sanomalehdistä ja mahdollisen sodan vaikutukset olivat laajojen
spekulaatioiden kohteena – vähän samalla tavalla kuin Ukrainan-uutisia
seurataan nyt.
Helsinkiläisillä oli vuonna 1914 omat arvionsa: pelättiin
saksalaisten maihinnousua ja pommituksia. Moni poistui pääkaupungista ja juniin
oli Kansallisteatterille asti ulottuvia jonoja. Ilmassa oli pelkoa ja kaupunkilaiset alkoivat nostaa
säästöjään ja hamstraamaan elintarvikkeita. Sota toi tiukat sotalait ja öiset
ulkonaliikkumiskiellot, pimennysmääräykset, kieltolakimääräykset ja sensuurin.
Venäläinen hallinto kiristi otettaan. Venäläisten joukko-osastojen määrää
kasvatettiin ja Helsingistä tuli Venäjän Itämeren laivaston päätukikohtia.
Tiukat sotalait ja sotilaiden voimakas läsnäolo kaupungissa loivat pohjaa
epävarmuudelle ja turvattomuudelle.
Todellisuudessa Suomi joutui sotaan vasta 1917 emämaan
eli Venäjän vallankumouksen voimasta. Saksalaisia ei Helsingin rajoilla näkynyt
ennen huhtikuuta 1918. Sota arkipäiväistyi ja sotaa käyvät valtiot joutuivat mobilisoimaan
voimavaransa sodankäyntiä varten. Suomelle ja Helsingille tämä tarkoitti sitä,
että teollisuudelle alkoi tulvia sotatarviketilauksia ja laajat linnoitustyöt aloitettiin
Venäjän valtion kustannuksella.
Taloudellinen lamaannus päättyi jo syksyn 1914
aikana. Kun Helsingin työnvälitystoimisto oli vielä keväällä tuskaillut lamaa
ja työttömyyttä, tilattiin toimistolta syksyllä tuhansia uusia työntekijöitä,
joita epätoivoisesti etsittiin kaikkialta maasta. Helsingin teollisuuden
rattaat pyörivät täydellä teholla ympäri vuorokauden ja kaupunkiin tulvi uutta
työväkeä.Talouden nousukautta jatkui aina alkutalvelle 1917 - sitten Venäjän kehitys tempaisi Helsinginkin mukaansa, ja loppu on kakkien tuntemaa yleishistoriaa: itsenäistyminen sekasortoisissa oloissa ja sisällissota. Helsinki tarjoaa tapahtumiin oman paikallisen perspektiivin. Siksi kannattaa lukea sotahistoriaa ja aikalaisteoksia, tässä
tapauksessa kaupunkihistoriallisen tutkimuksen näkökulmasta.
(Kolumni Töölöläinen 20 XI 2014)
Tunnisteet: Eino Leino Pankkiherrat, Helsinki 1914, Samu Nyström