Helsingissä on monta tarinaa!
HS kiinnitti ansiokkaasti Helsingin
jäämisestä globaalin, kasvavan elinkeinon katveeseen (2.8.). On kiinnostavaa,
että vaikka uudet sukupolvet ovat kehittämässä matkailua, ei pohdinta tuoreudu
kylmän sodan aikaisesta kuvastosta. Pääosissa
ovat edelleen lumi, Lappi, joulupukki ja sauna. Vetoapua haetaan
kaupunkitapahtumista, mutta haasteena on, että Berliini, Lontoo, Amsterdam, Kööpenhamina,
Pietari jne. ovat tehneet ”urbaanit ilmiöt” jo aikaa sitten paremmin kuin me.
Miksi sitten yhä tarjotaan lähinnä meriajeluita ja metsäretkiä Nuuksiossa Helsinkiin
saapuville?
Helsinki on tunnettujen kirjailijoiden, taiteilijoiden ja urheilijoiden kaupunki. Miten
näkyvät matkailun markkinoinnissa Runeberg, Topelius, Waltari, Jansson ja Westö
tai Tom of Finland? Helsinki on olympiakaupunki, mutta Suomen pääkaupunki on
myös mallikkaasti suunniteltu ja turvallinen pääkaupunki. Sen rakentumiseen voi
tutustua esikaupungeissa. Metro matkailulinjaksi? Turvallisuus,
tavallisuus ja neljä vuodenaikaa ovat valtteja, joita ei osata matkailussa
hyödyntää. Perusnähtävyyksien rinnalle
myyntivaltiksi voivat nousta vaikkapa tavalliset kodit ja siirtolamökit,
marjaretket, matonpesupaikat, lähimetsät ja puistot sekä kauppakeskukset.
Menneisyys myy kaikkialla turismissa. Olen omin silmin kokenut, kuinka
ulkomaalainen on innostunut kuulemaan lisää Suomesta Seurasaaren vaatimattomassa
savutorpassa ja Pitkänsillan alla talvella. Matkailun tuotteistamisessa on
lopultakin kysymys tarinan kertomisesta. Siinä tarvitaan asiantuntijoiden
yhteistyötä.
Peruskysymys on: miksi matkustaa? Ihmisiä ajoi liikkeelle jo antiikin
aikoina halu nähdä maailmaa ja oppia tuntemaan muita maita ja elämää. Haluamme yhä
matkaillessa omaksua paikallista arkea, oppia kohdemaasta jotain ja saada
elämyksiä. Sama koskee Suomeen saapuvia. Aiemmissa matkailututkimuksissa on
selvitetty, että puolet tänne saapuneista totesi tärkeimmän syyn olleen
"kulttuurin ja yhteiskuntaan tutustumisen".
On turha alemmuuskompleksi siitä, että Helsingistä puuttuvat linnat, ruhtinaspalatsit,
suuret museot jne., koska muuta kerrottavaa on riittävästi. Helsinki on
kiinnostava historiansa ja yhteyksiensä, kontekstinsa, vuoksi. Jokaisen
asukkaan tarina olisi tuotteistettavissa.
Helsinki ei ole periferiaa, vaan eurooppalainen pääkaupunki, joka avautuu
moneen kertomukseen. Helsinki on selvinnyt useista eurooppalaisista sodista –
missä voi saada opastusta sota&rauha -historiaan (esim. Suomenlinna,
sotilassaaret, 1808-1809, 1918, vuoden 1944 pommituksista selviäminen)?
Helsinki elää geopolitiikan rajapinnassa: miksi ei kerrota ETYK:sitä tai Suomen
presidenteistä tenhoavasti? Entäpä kaupungin kiinnostava teollinen historia?
Fazer, Siberychoff, Hartwall, Arabia ja Stockmann? Työväen Helsinki?
Metropolit elävät tunnettujen kansalaistensa maineella ja kotimuseoilla.
Tukholmassa on Strindberg (ja Abba), Pietarissa Dostojevski, Lontoossa Dickens
ja Beatles, Pariisissa Hugo ja Chanel, Amsterdamissa van Gogh ja Rembrandt.
Arkkitehtuuri, taideteollisuus ja elokuva avautuvat kiinnostavasti
henkilöhistoriaan. Miksi meillä ei osata jalostaa arkkitehtuuria, taideteollisuutta
ja elokuvaa henkilöhistorian avulla eli Engelin, Saarisen, Aallon, Pietilöiden
ja Armi Ratian, Kaija Aarikan tai Kaurismäen veljesten Helsingistä
kiinnostavasti kertoen?
(HS mielipide 7 VIII 2015)
Tunnisteet: helsinki, historia, kulttuuriperintö, matkailu, tarinat