New York ja kunnallispolitiikka

Kunnallisvaalit ovat ohi. Tulos on julistettu ja pulinat pois, kuten meillä päin on tapana sanoa. Kiitän kaikkia tukijoitani mahdollisuudesta jatkaa valtuutettuna. Työ on ollut haastavaa ja antoisaa! Teen edelleen parhaani luottamustoimessani. Uusi valtuusto on äänestäjiensä näköinen. Iloitsen vihreiden voitosta. Olemme olleet vihreiden kanssa monessa asiassa samoilla linjoilla kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Samalla suren oikeistolaisen populismin läpimurtoa kotikaupungissani. Oma poliittinen viiteryhmäni joutuu katsomaan peiliin. Ei mennyt hyvin tällä kertaa, ei. Keskustalainen viesti on edelleen sumea kaupungeissa.

Näitä ja muita kunnallispolitiikkaan liittyviä asioita sain miettiä viettäessäni muutaman päivän työtehtävissä vaalinalusviikolla New Yorkissa. Yhdysvallat panee kaikki aistit liikkeelle – niin tälläkin kertaa! Presidentinvaalit olivat läsnä, mutta lähinnä television äänekkäissä vaaliohjelmissa. Katutilassa levisi amerikkalainen elämänmuoto silmien eteen kaikessa karuudessaan, ja rikkaudessaan. Muutama asia pisti silmään: metelöivien, katutilaansa puolustavien köyhien ja kurjien määrä ja/tai näkyvyys on kasvanut. Amerikka ei enää ole valkoinen ja englanninkielinen. Maanosan latinalainen puoli on valloittamassa USA:ta. Espanja jyrää kaikkialla.

Nykissä on pakko pohtia liikennesuunnittelun roolia. Kun ihmisarvon kriteerinä on edelleen auto, näkyy se kammottavissa ruuhkissa. Taksit nytkyttelevät eteenpäin lentokentälle, ne täyttävät kaupungin kadut, ajavat röyhkeästi päälle, ohi ja yli. Silmiin pisti kuitenkin ajoneuvojen koon pieneneminen ja panostaminen julkiseen liikenteeseen. Metro tuntui turvalliselta ja Pennin asemalta, josta lähdin luennoimaan Rutgersin yliopistoon New Bunswickiin, kaikui klassinen musiikki!

Silti Yhdysvalloissa käy kuten aina käy: tulen tietoiseksi omista eurooppalaisista juuristani. Väsyn amerikkalaiseen touhuiluun, rehvastelevaan suoraviivaisuuteen ja leppoisaan lapsenomaisuuteen. Kaipaan elämän pieniä herkkuvivahteita, tapakulttuuria, eleganssia, makua. Ihailen yrittäjyyttä ja kapitalismin henkeä, mutta en haluaisi itse elää sen tahdissa. Luokkayhteiskunta kun suorastaan hyppi silmiin. Money counts, joka askeleella.

New Yorkista katsottuna suomalainen kunnallispolitiikka vaikuttaa kommunismilta. Silti puolustan sitä henkeen ja vereen; kansallisen vakauden ja modernin elämäntavan tuottamisessa eräs saranakohta on maalaiskuntien ja kaupunkien kunnallisuudistus (1865, 1972). Maallikot tulivat hoitamaan yhteisiä asioita maaseudulla kirkollisen sijaan. Kaupungeissa murros toi politiikkaan veromaksavia paikallisvaikuttajia.

Kunnallispoliittisella päätöksenteolla on ollut merkittävä rooli yhteiskuntarauhan tuottajana. Paikallisen politiikan avulla on tuotettu edistystä ja hyvinvointipalveluita. Sopii ruotsalaiseen tapaan puhua 1900-luvun ”hiljaisesta vallankumouksesta”. Kunnallispolitiikan avulla on meillä rakennettu sosiaalista, mentaalista ja kulttuurista yhteisöllisyyttä. Vaikka vaaleissa toisin annetaan ymmärtää, poliittiset vastakkainasettelut eivät hajota kunnallispolitiikkaa. Kaikessa päätöksenteossa haetaan määräenemmistöä, jotta asioita saadaan eteenpäin.

USA:n malli mielessä kysyn: mitä nousisi tilalle, jos kunnallisen itsehallinnon, yhdessä tekemisen tradition, demokratian ja kansanvallan periaatteet hylättäisiin? Saisimmeko konsensushakuisuuden tilalle ”pyssy ja raha” – politiikkaa itämafian tapaan tai vapaan kapitalismin kaikkia iloja kaupunkisuunnitteluun? Kannan ylpeydellä ja ilolla paikallispoliittisen päätöksenteon vastuullisuutta!

Konservatiivinen kunnallispolitiikka - mikä muuttuu?

Vaalikeskustelut ovat alkaneet. Eri kaupunginosissa ja -tapahtumissa istutaan päivittäin paneelipohjalta pohtimassa Helsingin tilaa, mahdollisuuksia ja haasteita kunnallispoltiikan kannalta. Debatit kuuluvat asiaan vaalien alla. Yhdessä tupailtojen ja kahvitilaisuuksien, lehtimainonnan ja kadunvarsimainosten kanssa ne muodostavat olennaisen osan vaalikoreografiaa.

Tänä syksynä on puhuttu poikkeuksellisen paljon kulttuurista ja kulttuuripolitiikasta, kirjastoista, kaupungin tukijärjestelmistä, tanssitaiteesta ja kulttuurikentän kunnallisista työntekijöistä. Pidän vaalipaneeleista. Niissä on usein hyvä tunnelma ja aiheeseen sitoutuneita ihmisiä läsnä. Muut keskustelijat, ehdokkaat ja valtuustokollegat ovat parhaimmillaan, nokkelia ja monet hauskojakin esiintyjiä. Syntyy mainioita tunnelmia ja hyvää keskustelua, joskus ihan reipasta ja kunniallista vuorovaikutusta kuuljoiden ja keskustelijoiden välillä.

Kunnallisvaalitilanne on todella keinotekoinen. Se korostaa puolueiden erilaisuutta ja antaa mahdollisuuden linjavetojen poliittiseen sävyttämiseen. Silti rohkenen sanoa, tutkittuani kaksi vuosikymmentä kunnallispolitiikkaa, ja innostuttuani sitä viimeisen neljän vuoden aikana myös harrastamaan: turha kuvitella, että vaalien jälkeen mikään muuttuu! Kunnallispoltiikka on Suomessa konservatiivista, on ollut sitä jo vuodesta 1918. Näin on myös Helsingissä. Perustelen asiaa muutamin esimerkein.

1. Mies ja ääni -uudistuksen jälkeen vuonna 1917 Helsingissä päätöksenteko ja -neuvotteluakseli muodostui kahden vahvan ryhmän, porvareiden ja sosialidemokraattien välille. Erityisesti 1920-luvulla tarvittiin yhteiskuntarauhaa, ruotsinkielinen porvarillinen politiikka ei enää riittänyt. Rauhan takasi kahden voimapuolueen toiminta yhdessä, paikallistasolla. Vuoden 1945 jälkeen porvareiden ja SDP:n yhteistyöllä torjuttiin kommunistien vaikutus kunnalliselämään. Sittemmin "akseli" vakiintui ja on pienin variaatioin pysynyt Helsingin selkärankana. Vaaleista toiseen kokoomus ja SDP ovat saaneet 20-25 % äänimäärästä. Äärivasemmiston romahdus toi 1980-luvulla tilaa siihen väliin; parhaiten ovat menestyneet vihreät ja muut keskiryhmät.

2. Helsinki on virkamiesvetoinen kaupunki, jossa pelikentät ovat selvät. Virkamiehet valmistelevat ja esittelvät asiat, politiikot päättävät. Kuvio on selvä. Parhaimpaan tulokseen päästään, kun molemmat tahot toimivat yhdessä ja samaa päämäärää tavoitellen. Vahvat virastot kuuluvat kunnalliseen kulttuuriimme. Virkamiehet meillä ovat lähes poikkeuksetta sitoutuneita, kaupunkinsa puolesta työtä tekeviä ja osaavia ihmisiä.

3. Yllämainituista syistä helsinkiläistä päätäksentekoa on vaikeata muokata ja muuttaa ulkopuolelta. Tämä hallinto & politiikka -järjestelmä on lähes aukoton. Siksi olen oppinut uskomaan kunnallispolitiikkaan. Vanhanaikaisesti: jos haluaa vaikuttaa, pitää mennä mukaan puolueisiin ja paikallispolitiikkaan. Kumpaakaan ei ole syytä pelätä; puolueet ovat perimmäiseltä luonteeltaan kansanliikkeitä. Useimmat kaltaiseni valtuutetut tekevät politiikkaa oman työn ohella, kiinnostuksesta ja rakkaudesta kotikaupungin asioihin. Yhdessä tekeminen, vapaaehtoisesti, on mahtava yhteiskunnallinen voima! Se on poliittisen järjestelmämme, vakautemme tiheä ydin. Siksi toivon - ehkä naivisti - mahdollisimman hyvää äänestysprosenttia.